tiistai 1. marraskuuta 2011

Sunrise Avenuen laulajalla ääniongelmia

Sunrise Avenue keikkailee parhaillaan ahkerasti Keski-Euroopassa.

Alkutalvi ja ilmojen kylmeneminen ovat kuitenkin saattaneet omalta osaltaan vaikuttaa bändin laulajan Samu Haberin ääneen – ainakin viimesiikkoisella Berliinin keikalla vokalisti oli todella kipeä.

Laulaminen oli työn ja tuskan takana koko show’n ajan. Samilla oli myös hieman kuumetta, ja voitte vain kuvitella, miltä tuntuu istua kovassa metelissä lyömässä symbaaleja, kun päähän sattuu. – Meidän oli jätettävä joitakin listaan merkityistä kappaleista esittämättä, koska kurkustani ei vain lähtenyt ääntä. Se on aina ärsyttävää”, bändin nettisivujen päiväkirjassa.

Laulajan olo on kuitenkin kohentunut vähitellen, ja Samu kirjoittaakin voivansa pikku hiljaa paremmin.

Suosikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti