perjantai 16. syyskuuta 2011

Haber luottaa ainostaan Finnarin koneisiin

Lokomotiv Jaroslavlin pelaajia kuljettanut Jak-42-kone syöksyi maahan kesken nousun ja syttyi liekkeihin syyskuun alussa Venäjällä. Kukaan matkustajista ei selvinnyt hengissä. Laulaja Samu Haber suostuu lentämään keikoille ainoastaan Finnarin koneilla.

En pelkää lentämistä, sillä yleensä nukun kaikki matkat! Sopimuksessamme on ehtona, että keikkajärjestäjän pitää taata Finnarin lennot, kun lennämme esimerkiksi kahden viikon päästä Venäjälle keikalle.

Lensimme terrorismin muistopäivänä 11. syyskuuta Helsinkiin. Kyllä koneessa oli havaittavissa kuumottava tunnelma. Kaikki olivat vähän hermostuneita ja vilkuilivat toisiaan. Ajatukset pyörivät niiden ihmisten ympärillä, jotka olivat turmakoneista.

Ennen kiertueelle lähtemistä Samu Haber viettää kahden viikon loman. Lomalla innokas jääkiekkofani ei laita luistimia jalkaan, vaan suuntaa viikoksi ulkomaille.

Lähden siskon perheen kanssa Kyprokselle, jossa levitän rusketusvoidetta iholle ja nautin lomasta.

"Ei ehkä koskaan enää levyä"

Sunrise Avenue aloittaa seuraavan levyn työstämään aikaisintaan ensi kesänä.

Levy-yhtiö on jo kysellyt, koska julkaisemme seuraava levyn. Sanoin, että julkaisupäivän saa laittaa vaikka huomiselle, mutta ilmoitamme, kun on valmiina uutta materiaalia.

En halua ottaa stressiä uusien kappaleiden tekemisestä. Ajattelin yksi päivä, että en halua enää koskaan tehdä levyä, alkuvuodesta edellisen pitkäsoiton Out Of Style julkaisseen Sunrise Avenuen laulaja sanoo.

metrolive.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti