maanantai 18. heinäkuuta 2011

Samppanja ei enää houkuta.

Sunrise Avenue keikkailee tällä hetkellä kovalla tahdilla ympäri Eurooppaa. Maaliskuussa ilmestynyt Out Of Style- on myynyt Suomessa kultaa ja Saksassa on myyty lähes 100 000 kappaletta. Vaikka kysyntä on Keski-Euroopassa on kova, bändi ehti piipahtaa kesäkuussa parilla keikalla Suomessa ja heinäkuun lopussa Sunrise Avenuen voi nähdä Turussa Down By The Laiturissa.
-Suomessa esiintymisessä on aina oma jännityksensä. En osaa sanoa, onko se hyvässä vai pahassa. Vähän kuin lätkäjengi pelaa kotiyleisönsä edessä, bändin keulakuva Samu Haber pohtii.

Diggailen klubikeikkoja
Sunrise Avenue on huippusuosittu etenkin Itävallassa ja Saksassa. Kerran jopa armeija joutui tulemaan hätiin, kun 140 000-päinen yleisö tungeksi bändin keikalle festareilla Saksassa.
- On tämä mieletön juttu. Biisit soivat radiossa ja levyt myyvät.
Raha ei kuitenkaan ole syy ulkomailla keikkailemiseen!
- Kyllä me mielellämme keikkailemme myös Suomessa, mutta nyt pitää takoa sielä, missä rauta on kuumaa. Meillä on tulossa myös vuoden, puolentoista studiotauko, jolloin teemme vähemmän keikkaa. Eli nyt täytyy kerätä käpyjä talvea varten.

Mitään varsinaista keikkahinnastoa Sunrise Avenuella ei ole.
- Ihan järjellä voi laskea, että jos paikalla on 140 000 ihmistä, tapahtumalla on varaa maksaa bändille enemmän. Keikkapaikoissa paljon merkkaa se, että pitää olla jotenkin mielekästä, sopia aikatauluihin ynnä muuta. Itse diggaan eniten klubikeikkoja, joilla jengi tulee oikeasti kuuntelemaan musiikkia eikä vaan juomaan. Haluaisimme myös enemmän ikärajattomia keikkoja, koska silloin kaikenikäisillä olisi mahdollisuus tulla paikalle.

Ikävä voi olla kaunista
Keikkaileminen ulkomailla tarkoittaa luonnollisesti sitä, että Samu on paljon pois Suomesta.
- Se rajoittaa tietysti päivittäistä yhdessäoloa perheen, tyttöystävän ja ystävien kanssa. Toisaalta oikeat ystävät ymmärtävät, etten voi olla esimerkiksi jokaisilla synttäreillä paikalla. Jos suosio jossain vaiheessa hiipuu, olen varmasti jokaisissa tupareissa ja muissa juhlissa mukana.

Samun parisuhde on kestänyt välimatkan hyvin ja Samu osaa arvostaa sitä.
- Onnellisuus ei mielestäni ole sitä, että ollaan 24/7 ja harrastetaan samoja asioita. Ikäväkin osaa olla kaunis asia, kun on luottamus taustalla. Tyttöystäväni suhtautuu asiaan hienosti.
Myöskään fanit eivät ole aiheuttaneet suhteessa ongelmia.
- Ehkä se oli alussa vähän outoa, kun kirjeitä rupesi tulemaan, mutta seurustelun alkaessa oli tiedossa, mitä teen työkseni. Toisesta ei kuitenkaan välttämättä aina tunnu kivalta, joten ehkä yritän itsekin välttää mielipahan aiheuttamista enkä esimerkiksi lähde kaupungille moneksi tunniksi fanien kanssa pyörimään.

Kaipaan lepoa ja rauhaa
Keikkarundin aikana Samu joutuu viettämään paljon aikaa hotelleissa, lentokentillä ja lennoilla.
- Välillä kaipaan omaa rauhaa ja lepoa. Suomeen on ihana aina palata. Hima on sellainen mesta, jossa voin vaan olla yöhousut ja villasukat jalassa. Olen myös yrittänyt opetella laiskottelua. Se tekee välillä tosi hyvää, vaikka mun yritteliäällä luonteella takaraivossa on koko ajan jotain projekteja.

Samu nauttii etenkin Suomen kesästä.
- Tykkään käydä Bachilla, fillaroimassa ja rullaluistelemassa. Lennoilla aina turpoaa, joten yritän urheilla paljon.

Leffoja ja urheilua
Sunrise Avenue perustettiin 2002 ja Samu on ollut bändissä mukana alusta asti. Useamman vuoden keikkailun aikana ryyppääminen on jäänyt taka-alalle.
- Ensimmäinen vuosi oli aika hurlumheitä, mutta enää jokainen samppanjapullo ei houkuta. Musiikki on meillä tärkeintä. Välillä kyllä käymme porukalla juhlimassa, mutta silleen järkevästi. Jos joka keikan jälkeen vetäisi kännit, olisi alkoholismi enemmän kuin lähellä.

Bändin jäsenet katselevatkin usein keikkamatkoilla leffoja, käyvät sporttaamassa tai kiertelevät kaupungilla.
- Yksi hieno puoli on se, että ollaan aika usein kaupungeissa, joissa tulee harvoin käytyä. Harrastan valokuvausta ja tykkään käydä kaupungilla kuvailemassa. Festareilla on myös sikamageeta vetää huppu,lippis ja arskat päähän ja lähteä kuvailemaan.


Lähde: Seiskan lehti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti