keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sport-Lehti: "Mistä on Haberin haba tehty?"


Nykyrokkarin salaisuudet ovat personal trainer ja porkkana. Esiintyvän taiteilijan työnkuvaan kuuluu näyttää hyvältä. Samu on pitänyt kroppansa kuosissa urheilemalla aina. Samu pelaisi yhä lätkää, jos reissaamiseltaan ehtisi treenaamaan.

Viime vuosien pyörityksessä sään­nöllinen liikunta ja varsinkin säännöllinen syöminen ovat jääneet hunningolle. 200 päi­vää vuodessa tien päällä tarkoittaa tiuhaan vaihtuvia hotelleja, lentämistä, epäinhimil­lisiä työaikoja ja rytmitöntä elämää. Treenaa siinä sitten.

Terveellinen elämä vaatii tässä työssä ylimääräisiä ponnistuksia. Niitä on kuitenkin tehtävä, sillä kolmikymppisellä sällillä syömi­set ja liikunnat näkyvät jo kropassa.

Puolentoista tunnin keikka laulamisineen, hyppimisineen ja soittamisineen kysyy toi­saalta kovaa kuntoa. Se on kuin urheilusuo­ritus, jonka aikana kuluu kevyesti tuhat kilokaloria. Moista ei joka poika jaksa.

Samu Haber

33-vuotias Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi.
Koulutukseltaan ylioppilas, tehnyt monenlaisia myyntitöitä Suomessa ja Espanjassa.
◦ Perusti 16-vuotiaana Sunrise-duon, josta myöhem­min kasvoi nykyinen rock-yhtye. Nimi vaihtui Sunrise Avenueksi vuonna 2001.
◦ Asuu Helsingin Munkkinie­messä mutta viettää 200 päi­vää vuodessa tien päällä.
◦ Harrastaa liikunnan lisäksi valokuvausta ja kokkausta.
◦ Bändi tekee Suomessa pienemmän kiertueen ja suuntaa sen jälkeen Saksaan.
◦ Kolmas levy ilmestyy 23.3.2011


SAMUN IDEAALI KEIKKAPÄIVÄ*

11 herätys ja aamiainen: kahvia, Beroccaa, omega3-kalaöljyä ja magnesiumtabletti, pari ruisleipää, juustoa ja kalkkunaleik­kelettä, kevytjogurtti ja mehua
12.30 kevyt lihastreeni
13.30 lounas: vihannes- tai kalakeittoa, salaattia, ruisleipää ja rasvatonta maitoa
16 sound check
17 haastatteluja
18.30 päivällinen: iso vihreä salaatti, lohi- tai kanapastaa, ruisleipää, kevytcola ja kahvia
19 lepo
20.30 valmistautuminen keikkaan: suihku, lämmittelyksi punnerruksia tai kevyttä hölkkää, hedelmä, litra vettä
21.30 keikka: litra vettä ja urheilujuoma
24 yöpala: keitto ja leipää, venyttelyä
02 nukkumaan

* Tähän siis pyritään. Suinkaan aina Samun päivä ei näytä näin terveelliseltä.

Teksti: Sport-Lehti, Miia Vatka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti